Sievin paloasemalla otetaan helteillä maakylmästä kaikki hyöty irti

Heinäkuussa 2018 valmistunut Sievin Paloasema sai Gebwellin kattavan maalämpöjärjestelmän käyttöönsä. Tänä kesänä kohteessa päästiin täysillä kokeilemaan maakylmän toimivuutta. 

Tämmöisellä kelillä maakylmästä otettiin kaikki hyöty irti. Iv-koneen tuloilman lämpötila oli noin 20 astetta, joten jäähdytysjärjestelmä toimi onnistuneesti”, kertoo kohteen projektipäällikkö Miikka Hiltunen Are Oy:sta.

Sen lisäksi kahdella Gebwell Taurus -maalämpöpumpulla on oma SmartWeb -ohjausjärjestelmä, joka takaa huolettoman käytön ja energiatehokkaamman lämmityksen.

Lue lisää, mistä Sievin paloaseman maalämpöjärjestelmä koostuu >>

Pivaset-brändi 30 vuotta

Suomen johtava ja ainoa kotimainen alkusammutusbrändi Pivaset täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Gebwell Group valmistaa Pivaset-alkusammutustuotteet tehtaillaan Leppävirralla. Pivaset Oy:n perusti vuonna 1990 nykyisin Gebwell Groupin alkusammutustuotteiden liiketoimintajohtajana toimivan Tapani Hulkkosen vaimo Tuula Hulkkonen. Yrityksen alkutaipaleella, eli vuodesta 1990 alkaen Pivaset Oy valmisti kaukolämmönjakokeskusten sähkökeskuksia oman perheen voimin. Kolmen vuoden kuluttua Pivasetin perustamisesta Tapani Hulkkonen […]
Lue lisää "Pivaset-brändi 30 vuotta"