Gebwellin Ruotsin tytäryhtiölle uusi toimitusjohtaja
Suomalaislähtöisen Gebwellin Ruotsissa toimivan tytäryhtiö Gebwell Sverige AB:n toimitusjohtaja vaihtuu. Ympäristöystävällisiä ja energiatehokkaita lämmitys- ja jäähdytysratkaisuja kiinteistöille tarjoavan tytäryhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Conny Dyrenäs, joka on jo aloittanut tehtävässä.
Ruotsissa tytäryhtiön toimitusjohtajan virkaa tähän asti hoitanut Janne Rahunen keskittyy jatkossa johtamaan Gebwell Group konsernin sekä Suomen yhtiön toimitusjohtajan tehtäviä. Uudeksi toimitusjohtajaksi Ruotsiin on valittu hallituksen 10.6. järjestämässä kokouksessa Conny Dyrenäs, joka on aloittanut tehtävässään 14.6.2021 alkaen.
–Haluamme jatkossa olla huomattavasti merkittävämpi toimija Ruotsin markkinoilla. Koko Gebwell Groupin tavoitteena on vahva kansainvälinen kasvu, jossa laajentumisella Ruotsissa on keskeinen rooli. Dyrenäs tulee vastaamaan tavoitteellisemmin myynnin ja toimintojen kehittämisestä alueellisesti, johon hän kokeneena toimitusjohtajana soveltuu erinomaisesti, Gebwell Groupin toimitusjohtaja Janne Rahunen kertoo.
Dyrenäs on toiminut aikaisemmin Skandinavian johtavan urakoitsijan ja huoltokumppanina toimivan Gunnar Karlsen Rör AB:n toimitusjohtajana.
–Olen erittäin iloinen saadessani tilaisuuden työskennellä Gebwellissä. Energia-alan yritys, joka tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja tulevaisuuden tarpeisiin sopii hyvin omiin arvoihini ja ajatuksiini globaalista energiatilanteesta. Odotan pääseväni yhdessä tiimin kanssa täyttämään tulevaisuudelle asetetut suunnitelmat ja tavoitteet, Dyrenäs iloitsee.
Gebwellillä on ollut toimintaa Ruotsissa jo vuodesta 2015 lähtien. Yhtiö teki toukokuussa muun muassa sopimuksen ruotsalaisen energiayhtiö Kraftringenin kanssa lämpöpumppujen toimittamisesta Etelä-Ruotsin Stångbyhyn rakennettavaan geoenergialaitokseen. Lämpöpumput muodostavat perustan paikalliselle kaukolämpöjärjestelmälle, jolla lämmitetään kattavasti alueelle rakennettavia koteja.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja
Gebwell Group
Janne Rahunen
janne.rahunen@gebwell.fi
Puh: 0400 897 786
Toimitusjohtaja
Gebwell Sverige AB
Conny Dyrenäs
conny.dyrenas@gebwell.se
Puh: +46 733 141919
Gebwell Oy on kasvava kansainvälinen yritys, jonka pääkonttori ja juuret sijaitsevat Leppävirralla. Liiketoimintamme keskittyy ympäristöystävällisten lämmitys- ja jäähdytyslaitteiden myyntiin, valmistamiseen ja kehittämiseen. Olemme Suomessa markkinajohtaja kaukolämpö- ja alkusammutustuotteissa, meillä on lisäksi erittäin vahva markkina-asema lämpöpumpputuotteissa. Hyödynnämme tuotteissamme ja toiminnassamme laajasti uusimpia saatavilla olevia teknologioita.