Haemme huoltoasentajaa pääkaupunkiseudulle

Haemme pääkaupunkiseudulle lisävahvistusta osaksi organisaatiomme Elinkaaripalveluiden tiimiä.

Mitä tulisit meillä tekemään?

Lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmät kehittyvät koko ajan. Hyppää kehitykseen mukaan kehittämällä itseäsi sekä meidän toimintaamme!

Huoltoasentajana Gebwellillä olet lämpöpumppujen moniosaaja ja osa tehtaamme Elinkaaripalveluiden organisaatiota. Päivittäinen työsi rakentuu niin diagnostiikkakeikoista, laitteiden huoltamisesta kuin uusien laitteiden asentamisestakin. Myös laitteiden käyttöönotto sekä käyttökoulutukset asiakkaan, esimerkiksi taloyhtiöiden suuntaan ovat tärkeä osa tehtäviäsi. Vaikka työ on luonteeltaan itsenäistä ja edellyttää vastuunkantokykyä, ovat teknisen tukemme asiantuntijat aina yhden puhelun päässä – olet tärkeä osa huumorintajuista ja lämminhenkistä tiimiämme. Teknisen tuen lisäksi toimit tiiviissä yhteistyössä sisäisesti muun muassa myynnin, työnsuunnittelun sekä varasto- ja logistiikkapuolemme kanssa. Työ on luonteeltaan liikkuvaa ja edellyttää matkustusvalmiutta, etenkin Uudellamaalla ja sitä ympäröivien maakuntien alueella.

Mitä me etsimme?

Toivomme, että sinulla on aikaisempaa kokemusta lämpöpumppujen asennuksesta tai huollosta. Tehtävässä menestyminen edellyttää myös kylmäalan asentajan muodollista pätevyyttä ja toivomme, että sinulla on nykyaikaiset IT-taidot. Me tarjoamme sinulle kuitenkin kattavan perehdytyksen Gebwellin tuotteisiin!

Luonteeltasi olet luotettava ja vastuuntuntoinen ammattilainen, joka nauttii monipuolisesta ja liikkuvasta työstä. Suhtaudut uusiin haasteisiin innolla ja haluat työskennellä alan johtavien tuotteiden parissa. Koska toimit asiakkaidemme toimitiloissa ja olet tiiviisti tekemisissä niin asiakkaidemme kuin Gebwellin sisäisen tiimin kanssa, tehtävä edellyttää myös hyviä sosiaalisia taitoja ja positiivista asiakaspalveluasennetta!

Miksi meille?

Tuemme onnistumistasi huolehtimalla, että käytössäsi on modernit ja laadukkaat työvälineet aina työkaluista huoltoautoon. Tämän lisäksi tarjoamme sinulle varman työnantajan sekä kasvuyrityksen tarjoamat kehitysmahdollisuudet – vaikka maailmalla tapahtuu mitä, aina tarvitaan lämmitystä ja jäähdytystä. Energia-ala on murroksessa ja lämpöpumppujen kysyntä kasvaa jatkuvasti. Toimimme vahvana osana vihreää siirtymää ollen edelläkävijöitä lämmitysratkaisujen IoT- maailmassa, matkalla kohti fossiilivapaata Suomea. Tarjoamme sinulle ammattitaitoisen ja lämminhenkisen tiimin tuen sekä mahdollisuuksia kehittää ammattitaitoasi edelleen. Saat meiltä myös työsuhdepuhelin-edun, jonka lisäksi työhyvinvoinnistasi huolehditaan liikunta- ja kulttuurieduilla. Tule osaksi valovoimaista tiimiämme – työntekijät viihtyvät meillä, josta kertovatkin yrityksen pitkät työhistoriat!

Kiinnostuitko?

Mikäli kiinnostuit tehtävästä lähetä vapaamuotoisen hakemus CV:n kanssa 19.03.2023 mennessä sähköpostitse otsikolla ”Huoltoasentaja, After Sales” osoitteeseen rekrytointi@gebwell.fi

Lisätietoja tehtävästä antaa Mikko Ahlfors +358 40 0897 297

 

https://youtu.be/yNhefM5S0AY

GEBWELL – Kohti puhtaampaa tulevaisuutta

Maailmaa ei muuteta yksin. Eikä puheilla. Puhtaampi tulevaisuus syntyy teoilla, jotka tehdään yhdessä. Ratkaisu kerrallaan.

Meidät tunnetaan yrityksenä, jonka lämpöpumppu- ja kaukolämpötuotteista voi nauttia hyvällä omallatunnolla.

Kotipaikkamme on Leppävirralla, Pohjois-Savossa. Täältä meidän on hyvä katsoa maailmalle ja tehdä joka päivä töitä sen eteen, että ihmiset saisivat nauttia myös jatkossa puhtaasta luonnosta ja luonnollisesta lämmöstä.

Yhdessä Suomessa, Puolassa ja Ruotsissa sijaitsevien tytäryhtiöidemme kanssa muodostamme Gebwell konsernin. Työllistämme kolmessa maassa lähes 300 henkilöä ja liikevaihtomme on yli 40 miljoonaa euroa. Tule sinäkin tekemään kanssamme puhtaampaa tulevaisuutta!