Pertemet Oy osaksi Gebwell-konsernia
Gebwell Oy on hankkinut enemmistöosuuden sopimusvalmistaja Pertemet Oy:stä. Yritysjärjestely tukee konsernin kasvustrategiaa ja vahvistaa tuotantoketjun sujuvuutta ja ketteryyttä.
Leppävirralla vuonna 1994 perustettu Pertemet Oy on erikoistunut korkealaatuisen ohutlevymekaniikan sekä muiden metallituotteiden ja -rakenteiden valmistukseen. Yhtiössä toteutettiin vuosina 2024–2025 mittava investointiohjelma, jossa keskityttiin erityisesti automatisoidun tuotantokapasiteetin kasvattamiseen ja palveluiden monipuolistamiseen. Pertemet jatkaa toimintaansa Leppävirralla kahdessa tuotantopisteessään ja palvelee Gebwell-konsernin lisäksi myös muita asiakkaita.
Pertemetissä aiemmin yrittäjinä toimineet Toni ja Eija Teittinen sekä muu henkilöstö jatkavat yhtiön palveluksessa. Pertemetin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Olli Inkinen, joka jatkaa myös Gebwell -konserniin kuuluvan Pivaset Oy:n toimitusjohtajana.
Toivotamme Pertemetin lämpimästi tervetulleeksi Gebwell-konserniin!
Gebwell Oy on vuonna 2006 perustettu kiinteistöjen lämmitykseen ja jäähdytykseen erikoistunut yritys, jolla on tytäryhtiöt Ruotsissa ja Puolassa. Gebwell Group työllistää 300 henkilöä neljässä maassa ja vuoden 2025 liikevaihto oli 48 miljoonaa euroa. Gebwell valmistaa Suomessa ja Puolassa kaukolämmönjakokeskuksia, sekä Suomessa lisäksi maalämpöpumppuja ja varaajia.
Lisätietoja:
Olli Inkinen
Toimitusjohtaja
Pivaset Oy ja Pertemet Oy
040 722 3967

Lisää uutisia
Gregor Schober nimitetty vientipäälliköksi DACH-markkinoille
Gebwell vahvistaa kansainvälistä myyntiään ja on nimittänyt Gregor Schoberin vientipäälliköksi vastaamaan Saksan, Itävallan ja Sveitsin eli DACH-maiden markkinoista. ”On hienoa…
Ilari Vuores lämpöpumppujen tuotepäälliköksi
Ilari Vuores on aloittanut Gebwellillä lämpöpumppujen tuotepäällikkönä. Hän tulee vastaamaan erityisesti G-Eco-lämpöpumpuista, tuote-elinkaaren hallinnasta ja kaupallisen kilpailukyvyn kehittämisestä. Aiemmin tuotepäällikkönä…
Leppävirran uusi pelastusasema lämpenee maalämmöllä
Leppävirralle hiljattain valmistunut uusi pelastusasema on suunniteltu ympärivuorokautiseen käyttöön. Kohteen lämmitysratkaisuksi valittiin maalämpö, joka vastaa luotettavasti pelastusaseman vaativiin lämmitystarpeisiin vuoden…