Nokian Panimon uusi logistiikkakeskus lämpiää Gebwellin G-Eco -lämpöpumpulla

Nokian Panimon keväällä 2025 valmistunut logistiikkakeskus lämmitetään maalämmöllä. Yrityksen historian suurin investointi käsittää noin 2 500 neliömetrin ja 23 000 kuutiometrin tilat, mikä lähes kaksinkertaistaa panimon käytössä olleet tilat.

Yksi hankkeen lähtökohdista oli toteuttaa laajennus mahdollisimman vähäpäästöisesti, joten maalämpö valikoitui lämmitysratkaisuksi jo varhaisessa vaiheessa. Toteutusvaiheessa kohteeseen vaihdettiin ilmastoturvallinen Gebwell G-Eco -lämpöpumppu, joka toimii luonnollisella R290-kylmäaineella. Järjestelmän asensi Putkitupa Oy.

”Ympäristöystävällisyydellä on iso merkitys meille ja lämmitysjärjestelmän hankinnassa tämä oli yksi määräävistä tekijöistä. Myös energiatehokkuus on meidän toimialallamme suuressa roolissa ja tämän asian kanssa teemme töitä käytännössä koko ajan”, kertoo kunnossapitopäällikkö Pasi Risku.

”Lämpöpumpun huollettavuus ja kylmäainesäädökset olivat keskeisessä roolissa päätöstä tehdessä. On myös hienoa olla kärkipäässä käyttöönottamassa uutta tekniikkaa”, taustoittaa Risku. ”Erityisen järjestelmästä tekee juuri käytetty R290-kylmäaine, jonka soveltuvuus näyttäisi kestävän kylmäainesäännöstelyä melko pitkälle tulevaisuuteen”, hän jatkaa.

Lue koko referenssi »