Referenssi: Nokian Panimon logistiikkakeskus
Lämpöpumpuksi valittiin ilmastoturvallinen Gebwell G-Eco -lämpöpumppu
Nokian Panimon keväällä valmistunut uusi logistiikkakeskus lämpiää maalämmöllä. Yrityksen historian suurin investointi käsittää noin 2 500 neliömetrin ja 23 000 kuutiometrin tilat, mikä lähes kaksinkertaistaa Nokian panimon käytössä olleet tilat.
Yksi hankkeen lähtökohdista oli toteuttaa laajennus mahdollisimman vähäpäästöisesti, joten maalämpö valikoitui lämmitysratkaisuksi jo hyvin varhaisessa vaiheessa.
”Ympäristöystävällisyydellä on iso merkitys meille ja lämmitysjärjestelmän hankinnassa tämä oli yksi määräävistä tekijöistä. Myös energiatehokkuus on meidän toimialallamme suuressa roolissa ja tämän asian kanssa teemme töitä käytännössä koko ajan”, kertoo kunnossapitopäällikkö Pasi Risku.
Hankkeen aikana kohteen LVI-urakoitsijalta, Putkitupa Oy:ltä, tuli ehdotus vaihtaa aiemmin valittu lämpöpumppulaitteisto luonnollisella R290-kylmäaineella toimivaan Gebwell G-Eco -lämpöpumppuun.
”Lämpöpumpun huollettavuus ja kylmäainesäädökset olivat keskeisessä roolissa päätöstä tehdessä. On myös hienoa olla kärkipäässä käyttöönottamassa uutta tekniikkaa”, taustoittaa Risku. ”Erityisen järjestelmästä tekee juuri käytetty R290-kylmäaine, jonka soveltuvuus näyttäisi kestävän kylmäainesäännöstelyä melko pitkälle tulevaisuuteen”, hän jatkaa.
”G-Eco-lämpöpumppu vaihdettiin toteutusvaiheen aikana kohteelle, koska se soveltui paremmin sekä kohteen että tilaajan vaatimuksiin. G-Eco nousi esiin erityisesti sen energiatehokkuuden ja ympäristöystävällisen kylmäaineen ansiosta”, kertoo Putkitupa Oy:n liiketoimintajohtaja Timo Kekkonen.
G-Eco-lämpöpumpun asennus sujui hyvin
Logistiikkakeskuksessa maalämpöjärjestelmä ylläpitää peruslämpöä ympäri vuoden. Järjestelmä koostuu G-Eco Pro 120 -lämpöpumpusta sekä erillisestä puskurivaraajasta, jolla tuotetaan lämmitysenergia. Järjestelmällä ei tuoteta käyttövettä.
”Suurin ero aiempiin projekteihin oli R290-käyttöisen lämpöpumpun asennukseen liittyvä erityisosaaminen ja turvallisuusmääräykset. Muutoin asennusprosessi eteni varsin tavanomaisesti”, Kekkonen kertoo. ”R290-käyttöisen lämpöpumpun osalta piti kiinnittää erityistä huomiota tilaturvallisuuteen, ilmanvaihtoon sekä määräysten noudattamiseen. Kun nämä asiat otettiin huomioon, asennus sujui ongelmitta”, hän jatkaa.
Kekkonen kiittelee yhteistyötä Gebwellin kanssa:
”Yhteistyö Gebwellin kanssa oli mutkatonta. Suunnitteluvaiheessa saimme tukea mitoitukseen ja laitevalintoihin, ja asennuksen aikana valmistajan asiantuntijat olivat hyvin tavoitettavissa. Aikaisemmin käyty Gebwellin järjestämä koulutustilaisuus asennuksesta oli suureksi hyödyksi asennusvaiheen suunnittelussa ja toteutuksessa.”
Myös laitteiston kytkentä ja valmistajan ohjeet saivat urakoitsijalta kiitosta. Asennus, säätö ja käyttöönotto onnistuivat ilman suurempia haasteita.
Kekkonen suosittelee G-Eco-lämpöpumppuja vastaaviin kohteisiin, joissa halutaan energiatehokas ja ympäristöystävällinen lämmitysratkaisu, joka tukee myös kestävän kehityksen tavoitteita:
”Erityisesti mieleen jäi hyvä yhteispeli valmistajan ja urakoitsijan välillä sekä se, että projekti vietiin läpi ilman viivästyksiä. Teknisenä huomiona: G-Eco-lämpöpumpun käyttöönotto oli suoraviivainen huolimatta siitä, että kyseessä oli uutta teknologiaa edustava R290-kylmäainetta hyödyntävä lämpöpumppu,” Kekkonen summaa.
Logistiikkakeskus valmistui ja järjestelmä otettiin käyttöön kesän 2025 alussa.


