Haemme tuotannon tiimiimme logistiikkapäällikköä

Haemme tuotannon tiimiimme

LOGISTIIKKAPÄÄLLIKKÖÄ

vastaamaan yhtiön sekä sisäisestä että ulkoisesta logistiikasta.

Tässä tehtävässä huolehdit logistiikan ja varastotoimintojen sujuvuudesta yhtiön strategian ja määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti, unohtamatta jatkuvan parantamisen näkökulmaa.

Logististen toimintojen kehittämisessä toimit yhteistyössä ulkoisen kumppaniverkostomme kanssa. Kartoitat myös mahdollisuuksia uusiin kumppanuuksiin ja osallistut tiiviisti sopimusneuvotteluihin näiden osalta. Logistiikkaan liittyvien tunnuslukujen seuraaminen ja raportointi kuuluvat olennaisena osana tehtävääsi.

Tehtävä edellyttää logistiikan AMK- tason koulutusta sekä MS Office- ohjelmien vahvaa hallintaa, etenkin Excelin osalta.

Toimit yhteistyössä sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa, joten hyvät vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot ovat tärkeät. Kommunikoit sujuvasti myös englannin kielellä, muu kielitaito katsotaan eduksi.

Tehtävässä menestyminen edellyttää systemaattisen ja tavoitehakuista työotetta ja kykyä ratkaista ongelmia itsenäisesti. Arvostamme avointa, positiivista ja innovatiivista asennetta, sekä tarkkuutta ja jatkuvan parantamisen halua.

Tarjoamme mielenkiintoisen ja haastavan tehtäväkentän osana kasvavaa organisaatiota, alan parhaiden ammattilaisten sekä huipputeknologian parissa.

Lisätietoja tehtävästä antaa Gebwell Oy:llä Tuotantojohtaja Tarmo Paldanius +358 50 303 7730 ja InHunt Group Oy:ssä Aluejohtaja, Senior Headhunter Heikki Ovaskainen +358 40 843 9221.

Mikäli koet tehtävän omaksesi, niin lähetä hakemuksesi tämän linkin kautta viimeistään 1.5.2022. Liitä hakemukseen CV sekä palkkatoiveesi.

Hakemuksia käsitellään ripeästi ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten toimithan pian!

 

GEBWELL – Kohti puhtaampaa tulevaisuutta

Maailmaa ei muuteta yksin. Eikä puheilla. Puhtaampi tulevaisuus syntyy teoilla, jotka tehdään yhdessä. Ratkaisu kerrallaan.

Meidät tunnetaan yrityksenä, jonka lämpöpumppu- ja kaukolämpötuotteista voi nauttia hyvällä omallatunnolla.

Kotipaikkamme on Leppävirralla, Pohjois-Savossa. Täältä meidän on hyvä katsoa maailmalle ja tehdä joka päivä töitä sen eteen, että ihmiset saisivat nauttia myös jatkossa puhtaasta luonnosta ja luonnollisesta lämmöstä.

Yhdessä Suomessa, Puolassa ja Ruotsissa sijaitsevien tytäryhtiöidemme kanssa muodostamme Gebwell konsernin. Työllistämme kolmessa maassa noin 250 henkilöä ja liikevaihtomme on 42 miljoonaa euroa. Tule sinäkin tekemään kanssamme puhtaampaa tulevaisuutta!