Tiimin vetäjäksi tilaustenkäsittelyyn?

Haemme Leppävirran toimipisteeseemme

TIIMINVETÄJÄÄ TILAUSTENKÄSITTELYYN

Nykyisen tiimiesihenkilön siirtyessä uusiin tehtäviin, pirteä myyntiassistenttiemme tiimi hakee uutta tekijää tähän tehtävään.

Myyntiassistenttina vastaat saatujen myyntitilausten käsittelemisestä sekä lähtevien tuotteiden kuljetuslogistiikkaan liittyvistä tehtävistä kotimaan toimitusten osalta. Toimit tärkeänä linkkinä myynnin ja eri tuotannon toimintojemme välillä. Työskentelet osana nelihenkistä tiimiä, jossa huumori ja nauru kuuluvat olennaisena osana jokaiseen päivään.

Päätehtäviisi kuuluvat saatujen myyntitilausten kirjaaminen, näihin liittyvät erilaiset selvitystyöt, sekä kuljetuslogistiset tehtävät. Myyntiassistenttien tiimi hoitaa myös puhelinvaihdettamme, kukin omalla vuorollaan.

Tiimiesihenkilönä toimit lähiesihenkilönä muille tilaustenkäsittelyn myyntiassistenteille. Toimit tiimin edustajana, kun pöydällä on tiimin toimintoihin ja tilaus- toimitus prosessiin liittyviä kehitystehtäviä. Eteenpäin suuntautunut katse ja mieli ovat avainasemassa tässä tehtävässä menestymiseen.

Työtehtäviisi kuuluu myös mm. toimitusdokumentaatioon liittyviä tehtäviä, joten perusosaaminen MS Office- ohjelmista, sekä kyky omaksua uusia järjestelmiä ovat välttämättömyys. Olet päivittäin yhteydessä asiakkaidemme, sekä yrityksemme suunnittelu-, myynti-, tuotanto- ja varasto- toimintojen kanssa, joten omaat hyvät yhteistyökyvyt ja olet asiakaspalveluhenkinen.

Koulutustaustasi voi olla esimerkiksi kaupallinen tai teknillinen, mutta tätä tärkeämpänä näemme järjestelmällisen työotteen ja halun kehittää omaa osaamistasi. Toivomme että sinulle on kertynyt työkokemusta muutaman vuoden verran. Arvostamme reipasta asennetta sekä aktiivista ja oma-aloitteista otetta työtehtäviin.

Tarjoamme mielenkiintoisen tehtäväkentän osana kasvavaa organisaatiota, alan johtavien tuotteiden parissa.

Lisätietoja tehtävästä antaa Jenni Toivanen +358 44 485 0206.

Hae tehtävään lähettämällä vapaamuotoisen hakemus CV:n kanssa 27.01.2023 mennessä sähköpostitse otsikolla ”Tiimiesihenkilö” osoitteeseen rekrytointi@gebwell.fi .

Hakemuksia käsitellään koko hakuajan ja tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten toimithan pian!

 

 

GEBWELL – Kohti puhtaampaa tulevaisuutta

Maailmaa ei muuteta yksin. Eikä puheilla. Puhtaampi tulevaisuus syntyy teoilla, jotka tehdään yhdessä. Ratkaisu kerrallaan.

Meidät tunnetaan yrityksenä, jonka lämpöpumppu- ja kaukolämpötuotteista voi nauttia hyvällä omallatunnolla.

Kotipaikkamme on Leppävirralla, Pohjois-Savossa. Täältä meidän on hyvä katsoa maailmalle ja tehdä joka päivä töitä sen eteen, että ihmiset saisivat nauttia myös jatkossa puhtaasta luonnosta ja luonnollisesta lämmöstä.

Yhdessä Suomessa, Puolassa ja Ruotsissa sijaitsevien tytäryhtiöidemme kanssa muodostamme Gebwell konsernin. Työllistämme kolmessa maassa lähes 300 henkilöä ja liikevaihtomme on yli 40 miljoonaa euroa. Tule sinäkin tekemään kanssamme puhtaampaa tulevaisuutta!