Gebwell kaukolämpöratkaisu uudelle metroasemalle

 

Gebwell -kaukolämmönjakokeskus lämmittää metromatkustajia Koivusaaren asemalla Helsingissä.

Länsimetron ensimmäinen vaihe valmistuu ensi vuoden alussa

Pääkaupunkiseudun metroa laajennetaan länteen. Länsimetro rakennetaan kahdessa vaiheessa, joista ensimmäisessä vaiheessa metrolinja ulottuu Helsingin Ruoholahdesta Espoon Matinkylään ja toisessa vaiheessa Matinkylästä edelleen Kivenlahteen. Henkilöliikennöinti Matinkylään alkaa syksyllä 2016 ja Kivenlahteen aikaisintaan vuonna 2020.

Gebwell kaukolämpö lämmittää Koivusaaren asemalla

Espooseen johtavaan metrolinjaan tulee 13 uutta metroasemaa, joista Koivusaaren asema on Lauttasaaren jälkeen toisena. Asema sijaitsee meren alla Lauttasaaren ja Koivusaaren välissä. Asemalle tulee sisäänkäynnit Lauttasaaresta ja Koivusaaresta. Liikenteen alkaessa Lauttasaaren puoleinen sisäänkäynti avataan.

Koivusaaren metroaseman rakentaminen aloitettiin louhintatöillä vuonna 2010 ja rakennustöiden on tarkoitus valmistua vuoden 2016 alkupuolella. LVI-urakoitsijana kohteessa on Consti Talotekniikka Oy.

”Ottaen huomioon, että edellisen kerran metrolinjaa on Suomeen rakennettu 70-luvulla, kokemusta tällaisesta rakentamisesta nykyisillä tekniikoilla ei ole. Metroasema sijaitsee meren alla kalliossa, joten itse kohde ja esimerkiksi osassa putkistoista käytetyt materiaalit poikkeavat perinteisestä toimitilarakentamisesta. Nämä ovat tuoneet omat haasteensa kohteen LVI-urakointiinkin”, kertoo projektipäällikkö Pertti Terho Consti Talotekniikasta.

Kohteeseen on asennettu 6-piirinen Gebwell G-Power -kaukolämmönjakokeskus. Gebwell Oy on toimittanut kaukolämmönjakokeskukset myös Aalto-yliopiston ja Urheiluopiston asemille.

”Lämmitettävää pinta-alaa Koivusaaren metroasemalla on 25 000 neliötä. Gebwellin kaukolämmönjakokeskuksella lämmitetään mm. ilmastointia, 90 metrin pituista asemalaituria sekä toistasataa patteria. Aluksi lämmitetään tosin vain metroaseman idänpuoleista päätyä, kunnes Koivusaaren puoleinen osa asemasta avataNäytä Referencesan”, Terho jatkaa.

Yhteistyö Gebwellin kanssa toimii

”Olemme aikaisimminkin käyttäneet Gebwell Oy:n kaukolämmönjakokeskuksia, joten laitetoimittajan valinta ei ollut vaikea. Gebwellin myynti on asiantuntevaa, tuote vastasi hyvin tilausta ja toimitus oli täsmällinen”, kehuu Terho yhteistyötä Gebwell Oy:n kanssa.