Gebwell mukana EU:n EXCESS projektissa

EXCESS projekti on Euroopan Unionin rahoittama projekti, jonka tarkoituksena on osoittaa, että matalanergiataloista on mahdollista siirtyä nolla- ja jopa plusenergiataloihin jo olemassa olevalla teknologialla.

Projektin puitteissa toteutetaan neljä plusenergian hanketta eri puolelle Eurooppaa erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin. Helsingin Kalasatamaan rakennetaan projektin puitteissa kahdeksankerroksinen plusenergiatalo. Kalasataman hankkeessa on tarkoitus selvittää, onko mahdollista rakentaa kahdeksankerroksinen talo, joka tuottaa vuodessa enemmän energiaa kuin kuluttaa.

”Tähän saakka asuinkiinteistöt ovat aina olleet energiaa ja ympäristöä kuluttavia, mutta hankkeen myötä kehitetyillä teknologioilla kiinteistöt voivat jopa alkaa tuottamaan energiaa. Kyseessä voi sanoa olevan täydellinen paradigman muutos. Vanha malli voidaan kääntää täysin päälaelleen ja tehdä asuinkiinteistöistä energiaa tuottavia ja siten ympäristöä säästäviä yksiköitä”, kertoo Gebwell Oy:n toimitusjohtaja Tuure Stenberg.

Kerrostaloon asennetaan lämmitysjärjestelmäksi tehokas Gebwell maalämpöjärjestelmä sekä lisäksi aurinkopaneelit, joita sijoitetaan perinteisestä tavasta poiketen myös talon julkisivuihin ja parvekekaiteisiin. Projekti käynnistyi vuonna 2019 ja kerrostalon rakentaminen Kalasatamassa on määrä alkaa alkuvuodesta 2021. Projektin rahoitus tulee EU:n Horizon 2020 tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta.

”Me gebwellilllä uskomme tarpeeseen säästää energiaa ja leikata päästöjä. Osallistumalla hankkeeseen haluamme olla mukana tutkimassa ja osoittamassa, että näillä kehitetyillä teknologioilla päästöttömästi asuminen on mahdollista,” summaa Stenberg.