As Oy Soukanmetsän lämmityskustannukset putosivat kolmannekseen
Asunto-osakeyhtiö Soukanmetsä on Espoon Soukassa sijaitseva, vuonna 1971 valmistunut 8-kerroksinen kerrostalokiinteistö, jossa on yhteensä 96 asuntoa. Soukankuja 7:ssä on noin 6 700 neliötä lämmitettävää asuintilaa.
Kiinteistön linjasaneerauksen yhteydessä päätettiin uusia myös lämmitysjärjestelmä. Hankesuunnittelussa otettiin huomioon jo alusta asti energiankulutuksen pienentämiseen tähtäävät ratkaisut ja yhtiökokous hyväksyi esityksen lämmön talteenotosta osaksi kokonaisurakkaa. Mittava urakka alkoi keväällä 2014 ja valmistui kesällä 2015. Urakoitsijana toimi Consti Talotekniikka. Lämmityksen lisäksi urakassa uusittiin käyttövesiputket, viemäriputket, sähköt sekä telekaapelointi. Asuntojen kylpyhuoneet sekä saunatilat uusittiin kokonaan. Niihin asennettiin vesikiertoinen lattialämmitys, jota lämmitetään lämmön talteenoton avulla. Talossa oli koko remontin ajan lämmitys päällä.
Lämpö talteen poistoilmasta
Kerrostalokiinteistöön asennettiin Pilpit-lämmöntalteenottojärjestelmä. Kokonaisuuteen kuuluu katolle sijoitettu lämmön talteenottolaite, joka kerää lämpöenergian talteen ilmanvaihdon poistoilmasta. Lämmönkeruuliuosputkisto kuljettaa lämpöenergian tekniseen tilaan sijoitetuille neljälle isolle Gebwell-lämpöpumpulle. Niissä kiertävä lämmitetty vesi johdetaan lämminvesivaraajalle ja siitä edelleen vesikiertoisen lattialämmityksen ja lämpöpattereiden kautta asuintiloihin. Poistoilmasta talteen otetulla lämpöenergialla hoituu myös käyttöveden esilämmitys.
Millainen on projektin tulos taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan, Kari Vehmasen mielestä?
”Lopputulos on oikein hyvä; tavoitteen ja suunnitelman mukainen. Lämmöntalteenottojärjestelmän rakentaminen oli kiistämättä haastavaa. Laitteet ja asennustarvikkeet toimitettiin paikalle sovitun mukaisesti ajallaan”, Vehmanen kuvailee projektia.
Järjestelmän käyttöönotto vaati kuitenkin paljon aikaa. Suunnitelmista huolimatta teknisten tilojen riittävyydestä ei voitu olla täysin varmoja ennakkoon.
”Pumput, varaajat ja muu laitteisto saatiin onneksi mahtumaan olemassa olevaan lämmönjakohuoneeseen”, Vehmanen kertoo.
Lämmityskustannukset putosivat kolmasosaan
”Tavoitteena oli säästää lämmityskustannuksissa. Aikaisemmin patteriverkostoa lämmitettiin yksinomaan kaukolämmöllä, eikä kiinteistössä ollut vesikiertoista lattialämmitystä. Vertailu vuosien 2013 ja 2016 lämmityskustannuksissa osoittaa, että lämmönkulutus on pudonnut kolmannekseen. Vaikka sähkönkulutus on järjestelmän myötä kasvanut, niin kaukolämmön pienentyneet kustannukset huomioon ottaen kokonaissäästöksi kertyy tällä hetkellä noin 43 000 € vuodessa, joka oli alun perin tavoitteenakin”, Kari Vehmanen laskee.
”Investoinnin takaisinmaksuajaksi tulee pelkästään näillä säästöillä 6 vuotta. Lämmöntalteenottojärjestelmän vaikutus on näkynyt kaikista selkeimmin osakkaiden hoitovastikkeen pienentyneinä kuluina”, Vehmanen listaa projektin hyötyjä.
Energiatehokkuutta vaihtoehtoisilla järjestelmillä
Säästöjen myötä myös Soukanmetsän kiinteistön tilojen käyttömukavuus on lisääntynyt.
”Patterilämmön lisäksi asennettu lattialämpö tuo asumiseen mukavuutta”, Kari Vehmanen kertoo.
”Poistoilmasta käyttöön otettu lämpö riittää paljolti koko kiinteistön tarpeisiin. Kaukolämpöä käytetään ainoastaan tarvittaessa”, Kari Vehmanen kertoo.
Vehmasen mukaan talonyhtiön energiatalouden tehostamista voitaisiin kehittää edelleen, mikäli energiansäästövaatimukset kasvavat.
”Mikäänhän ei estä hankkimasta lisäksi aurinkolämpöä tai maalämpöä hyödyntävät järjestelmät tähän rinnalle, jos kaukolämmön toimittaja sellaiseen järjestelyyn suostuu”, Kari Vehmanen sanoo.
Millaisille tahoille Kari Vehmanen voisi suositella Gebwell-projektia?
”Lähes kaikki talonyhtiöt painivat energiansäästöön liittyvien kysymysten parissa. Kiinteistöiltä tullaan jatkossa vaatimaan yhä tiukemmin energiatehokkuutta. Toisin sanoen voisin suositella lämmön talteenottojärjestelmää kaikille talonyhtiöille. Täällä Espoon Soukassa aika monessa talossa on jo tehty vastaavanlaiset remontit”, Vehmanen kertoo.